Hanna Weselius
Things that remain: faith, hope, love and plastic.

Blogi

Just another WordPress site

Sananvapauden toinen poski

Tasavallan presidentin muotokuvan verkkotrollaus kiihtyy. Kirjoittaja kysyi edellisessä postauksessaan, voiko visuaalinen trollaaminen mennä liian pitkälle. "No", hän vastaa nyt itselleen, "taitaa olla niin, että maailmassa kaikki, mikä voi mennä liian pitkälle, menee."

Mitä pienempi on puistontapainen, sitä enemmän siinä yleensä on ristiin rastiin kulkevia polkuja. En tiedä miksi niin on, mutta olen tämän ilmiön pohjalta tehnyt sen yleisen päätelmän, että kaikkialle, mihin voidaan polku tallata, tallataan.

Kirjoitin viimeksi tasavallan presidentti Sauli Niinistön visuaalisesta verkkotrollaamisesta. Tuolloin näkemäni kuvat olivat kaikki melko lailla kohteliaita ja humoristisuudessaan asiallisia.

Tänään Ilta-Sanomat uutisoi levinneestä ilmiöstä. Kävin verkossa katselemassa. Paha mielihän siitä tuli. Jotkut kansalaiset levittävät rumia kuvia, joissa ei enää ole muuta pointtia kuin typeryys ja ilkeily.

Sananvapaus - myös kuvanvapaus - on äärimmäisen tärkeää. Tällaisena päivänä saa taas miettiä, mitä se tarkoittaa. Sananvapaus sivistymättömien käsissä ei edistä mitään hyvää. Mutta kuka on se, joka määrittelee sivistyneen?

En minä ainakaan. En voi määritellä kuin sen, millaisia trollauksia itse haluan nähdä ja mitä suostun katsomaan. Minusta Niinistö-Fidel on hauska. Minusta poliittisesti argumentoivat meemit ovat hauskoja. Niinistö-Bon Jovikin on hupaisa. Mutta pornoääliöversiot eivät ole minusta ollenkaan asiallisia. Eivätkä naurata yhtään. Ne oksettavat ja surettavat.

Surullista on sekin, että myös hauska ja asiallinen visuaalinen keskustelu hukkuu typeryyden pimeään ikirämeeseen. Urpot ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan keskuudessamme, mutta - kuten niin monessa keskustelussa ja tutkimuksessa on jo pitkään todettu - demokraattinen verkkoviestintä tuo julki asioita, jotka aikaisemmin saivat marinoitua omassa urpoudessaan kenenkään niistä häiriintymättä.

Nämäkin polut on saatava tallata.

Mutta nämäkin polut on kai saatava tallata. Joskus myöhemmin nähdään, millaisen verkon ne muodostavat. Tieto lisää tuskaa, mutta jos ei saa tallata, ei pääse koskaan eteenpäin. Nyt näyttää siltä, että elämme jossain kummallisessa julkisen huutelun ja sanain- ja kuvainraastamisen kulttuurisessa lakipisteessä, jossa sekalaisia sanoja ja kuvia heitellään areenoille raadeltaviksi ja vahvin voittaa. Voisi kuitenkin uskoa ja toivoa, että pikku hiljaa opimme käyttämään kaikkia hienoja välineitämme viisaammin.

 

27.4.2012