Hanna Weselius
Things that remain: faith, hope, love and plastic.

Blogi

Just another WordPress site

Nakkimakkara on iloinen asia – huomioita valokuvaajan työstä 1

Osa 1: Valokuvaajan työ on monitasoisten strategioiden ja suunniteltujen maailmoiden toteenpanemista. Kirjoittaja on tutkinut asiaa empiirisesti ja esittää nopean ja käytännöllisen tilannekuvauksen siitä, miten rakennetaan maailma.

Valokuvaajan ammattia pidetään vapaana ja luovana. Sitä se on perinteisesti ollut, ainakin silloin, kun suomalaisetkin aikakauslehdet lähettivät kuvaajiaan kuukausiksi eksoottisiin paikkoihin sillä mandaatilla että tuo mitä näet. Niitä mustavalkoisten kuvien aikoja kutsutaan nykyään kuvajournalismin kultaisiksi vuosiksi.

Näinä aikoina, sen sijaan, aikakaus- ja jossain määrin myös sanomalehdistön valokuvaajalle kerrotaan etukäteen, millainen maailma olisi tuotava näytille. Saako maailmassa sataa vettä tai räntää? Saako kuvassa olla vanhoja ihmisiä, saako olla pimeää? Kaikki riippuu lehden linjasta. Tällä systeemillä saadaan aikaan laadukkaita mediatuotteita, koska kaikki tietävät koko ajan mitä ollaan tekemässä eikä reaalimaailma yllätä.

Tällä systeemillä saadaan aikaan laadukkaita mediatuotteita, koska reaalimaailma ei yllätä.

Lehtien toimituksissa rakennetaan huolellisesti yhteinen todellisuus ja pohditaan, millaiset kuvat esittävät sitä parhaiten. Valokuvaaja tulee yleensä näiden luotujen maailmojen ulkopuolelta, ja hänelle kerrotaan pääkohdat miniuniversumien toimintaperiaatteista. Hänen on hallittava monta tällaista pientä maailmaa, niin monta kuin hänellä on työnantajia. Hänen on osattava monta kieltä ja tunnettava monta pientä imaginaarista lukijaa.

Kun hän menee tekemään työtään, hänen tehtävänsä on siirtää tällainen maailma kuvaan. Maailma sykkii hänen selkärangassaan ja polttelee aivoja. Hän rakentaa kuvaustilanteen. Hän miettii, miten kuvattavan henkilön, joka kohta saapuu reaalimaailman pyörteistä hetkeksi tähän, saisi ilmentämään pienoismaailman lakeja. Usein lait uhmaavat painovoimaa: henkilön tulee kohota ilmaan hypäten tai liitäen tai ainakin kohottaa suupieliään ja katsettaan, usein käsiäänkin, koska pienoismaailmat tapaavat olla kevyitä.

Valokuvaaja on painovoimattoman maailman agentti.

Valokuvaaja on painovoimattoman maailman agentti. Toimituksessa hiottu idea kulkee hänen lävitseen, hän ruumillistaa sen ja muuttaa kaksiulotteiseksi pinnaksi. Kaunolauseet sikseen: miten hän tekee sen? Omiin kokemuksiini perustuen esimerkiksi kompuroimalla tahallaan valojensa johdoissa (Aku Ankka -strategia), tekemällä ilmeitä tai ehkäpä hyppimällä tasajalkaa hokemalla kuvattavalle henkilölle: "Nakkimakkara on iloinen asia, nakkimakkara, nakkimakkara!"

Ja ihme tapahtuu: syntyy hetki, jona kaikki hymyilevät. Pienoismaailmassa paistaa aurinko. Mediatalon strategia on tehnyt pitkän matkan universumien läpi ja muuttunut todeksi. Makkaroina ja ihmisinä.

11.2.2012

Valokuvista, ElämästäTemp User