Hanna Weselius
Things that remain: faith, hope, love and plastic.

Blogi

Just another WordPress site

Anders Behring Breivik - enää elokuva puuttuu

Asianajaja Geir Lippestadin ryhmäkuvat ovat herättäneet hämmennystä Pohjoismaissa. Kirjoittaja purkaa genren käsitettä ja katsoo kuvien luomaan odotushorisonttiin.

Kuvassa kolme rentoa pukumiestä ja yksi casual business -nainen poseeraavat menestyksenkiiltävällä nahkasohvalla. Nainen istuu sohvan selkänojalla. Ilmeet ovat itsetyytyväisen vakavat, kaikkien neljän haukankatse on suunnattu suoraan kuvan katsojaan. Arkkityyppinen kuva on nähty tuhat kertaa. Se on ilmiselvästi amerikkalaisen oikeussalidraaman promokuva.

Mutta se ei ole amerikkalaisen oikeussalidraaman promokuva. Se on Anders Behring Breivikin asianajajan Geir Lippestadin työryhmän virallinen potretti.

Norjalaisessa Aftenposten-lehdessä NTB Scanpixin valokuvaaja Heiko Junge selostaa kuvan taustoja. Hänelle se, että kuvaa on suunniteltu ja tietynlaiseen tyylikkyyteen pyritty, on selvää. Ajatus oli, että asianajajat kuvataan kuin bändi, kuvaaja kertoo.

Ajatus oli, että asianajajat kuvataan kuin bändi.

Mukaan haluttiin Lippestadille ominainen asiakirjasalkku, ja joissain kuvissa Lippestad on erotettu ryhmän keulakuvaksi. Kuvaajan mielestä kuvat ovat ihan jees, ja ihmiset saavat sanoa niistä mitä haluavat.

Tanskalainen Berlingske julkaisi viime keskiviikkona koko promokuvasarjan. Lukijaäänestyksen tulos on tyrmäävä: 55 prosenttia lukijoista on raivoissaan tällaisten kuvien tekemisestä ja levittämisestä. Helsingin Sanomien Anna-Liina Kauhanen (16.4.) kyseenalaistaa Lippestadin arvostelukyvyn ja kirjoittaa, ettei kannattaisi poseerata kuin tv-sankari, jos haluaa tulla vakavasti otetuksi: "Tälle sirkukselle riittää yksi narsisti".

Lippestad itse sanoo Aftenpostenille, että kuvat eivät hänestä ole sopimattomia. Hän tähdentää, ettei häntä kiinnosta suunnitella potrettejaan, vaan vastuu niistä jää kokonaan kuvaajille. Itse hän on ottanut huomioon vain sen, että vaatteet ovat asialliset ja ettei kuvissa ole sopivaa hymyillä.

On hyvä, että kuvaajan suunnitelmat ja aikeet on julkistettu haastattelussa. Aikeiden ja suunnitelmien olemassaolon tunnustaminen valaisee vähän myös sitä mahdollisuutta, että Lippestad ja hänen työryhmänsä eivät ole edes voineet ymmärtää kuvaustilannetta. Jos kuvaaja ei ole kertonut, minkätyyppistä kuvaa on tekemässä, sohvalla ja sen ympärillä poseeraaminen on saattanut tuntua aivan tavalliselta. Vain hivenen toisenlaisella valolla ja ohjauksella tuloksena olisi ollut tavallinen ryhmäpotretti, johon kukaan ei olisi kiinnittänyt huomiota.

(Samanlainen esimerkki on Esquire-lehden taannoinen, kohua herättänyt kansikuva Bill Clintonista. En tiedä, onko Bill-parka voinut ymmärtää, että kuvaajalla on laajakulmaobjektiivi joka korostaa haarovälissä roikkuvaa kravattia.)

Helsinki Photomedia -konferenssissa Aalto-yliopistossa juuri vieraillut David Bate on todennut, että valokuvia on tutkittu genren käsitteen avulla hämmästyttävän vähän. Genreajattelu tekisi Baten mukaan näkyväksi kuvien sosiaalisia ja kulttuurisia toimintatapoja: sitä, millaista todellisuutta kuva rakentaa. Baten esimerkkinä ovat elokuvajulisteiden kuvat, joista voi silmänräpäyksessä päätellä, että kyse on elokuvajulisteesta, ja seuraavassa sekunnissa myös sen, millaisen elokuvan julisteesta. Kuvan genre määrittää katsojan odotuksia. "Luemme näitä asioita [kuvista] niin automaattisesti, että sen ajatteleminenkin on melkein tuskallista", Bate kirjoittaa.

Mistä lukijoiden raivossa on siis kysymys? Kuvat ovat väärän genren kriteerien mukaan tuotettuja. Lukijat ovat tottuneet näkemään uutisten yhteydessä toisen genren - uutisen - näköisiä kuvia. Kyseessä on sopimusrikkomus.

Varmaan vielä enemmän kiukku aiheutuu kuitenkin Lippestadin brändäämisestä oikeussalisankariksi. Se ei ole ihmisten oikeustajun mukaista. Sankaribrändäys ei ehkä ole ollut NTB Scanpixin tarkoitus, mutta sellaisen odotushorisontin nämä kuvat väkisinkin asettavat.

Kuvat ovat sopimusrikkomus.

Ja sen, että seuraavaksi todellakin saamme nähdä aiheesta tv-sarjan ja elokuvan.

(...ja, koska mediakulttuurimme hälläpyörä pyörii kauheaa vauhtia, nämä kuvat ehtivät kääntyä itseään vastaan ennen kuin kukaan ehtii tehdä elokuvan kannattavuuslaskelmaa. Geneerinen oletus tämäkin: tietyt kuvat alkavat odotetusti elää omaa elämäänsä mediassa ja merkitykset myttääntyvät viikossa postpostmoderniksi selluloosaksi, josta kukaan ei seuraavalla viikolla enää jaksa olla kiinnostunut. Joskus silläkin on puolensa.)

16.4.2012